perjantai 10. marraskuuta 2017

Fantastista fantasiaa - teemana Harry Potter

Harry Potter ja viisasten kivi


Yksi oppilas toi luokkaan Viisasten kivi-tietopelin pelattavaksi 👍


Tänä vuonna 3-4 luokkalaiseni ovat erityisesti innostuneet fantasiasta. Viime vuoden kolmoset, nykyiset neloseni siis, lukivat viime vuonna Lukemalla luokkaretkelle -kampanjani avulla valtavan määrän kirjoja. Lukuinto tarttui uusiin kolmosiin ja niinpä uskalsimme tarttua fantasia- jaksolla Potterin Viisasten kiveen. Minä, armottomana Potter-fanina, heittäydyin täysillä mukaan velhokoulun tunnelmiin. 



Päätimme heti kirjan alkumetreillä, että jossain vaiheessa pidämme sitten velhokoulua muutaman päivän verran. Sitä odotettiin todella malttamattomina.
Vihdoin koitti päivä, jolloin saavuimme koululle illalla klo 17 aloittamaan omaa velhokouluamme. Ensimmäinen tunti oli nimeltään "lajittelu".  Hämärässä luokassa, kynttilänvalossa, lajitteluhattu arpoi oppilaat Rohkelikkoon, Luihuiseen, Korpinkynteen ja Puuskupuhiin. 


Sitten oli vuorossa loitsutunti. Ensin valmistimme  loitsuihin tarvittavan välineen, taikasauvan.
Taikasauvan käyttöä piti välillä valvoa, sillä opettajakin meinattiin taikoa salaa sammakoksi 🐸
Keittäjämme Jaana oli "taikonut" meille pixxaa, joka oli velhokoulun oma versio jästien pizzasta. 
Mahat täynnä lähdimme seikkailulle Kiellettyyn metsään, jossa kävelimme läpi "pimeytin"-radan. Kilometrin mittaisen radan varrella roikkui heijastimia, joita taskulampulla etsimme.


Pieniä eskarilaisia pääsi kummioppilaina mukaan heijastin-radalle.
Näkymättömyysviitta-leikkiä olimme pimeällä koulun pihamaalla piilohippa-leikin säännöin. Taskulampun sammutettuaan sai päälleen näkymättömyysviitan ja löytäminen oli paljon vaikeampaa.

Illan aikana oli vielä oppitunti nimeltä "väistö". Siinä harjoittelimme väistelemistä tippuvia esineitä väistellen. Salin seinälle oli heijastettu video, jossa leijaili erilaisia kummituksia ja muita hahmoja, joita piti omalla varjolla väistellä. Varjo syntyi, kun mentiin seisomaan sopivalle etäisyydelle projektorin ja seinän väliin. Tämä leikki se vasta aiheutti riemunkiljahduksia!Välillä väisteltiin kummituksia, välillä kurpitsoja ja kissoja. Tässä toimimme pienissä ryhmissä kerrallaan, että oli tilaa väistellä. Teen myöhemmin erikseen vielä ohjeet oman Väistö-videon tekemiseen Power Pointilla.



Voisi kuvitella, että aamulla kouluun olisi saapunut illasta väsyneitä oppilaita, mutta päinvastoin. Oppilaat puhkuivat intoa. Olimme sopineet pukeutuvamme velhokoulumaisiin asusteisiin ja se toikin päivään lisää tunnelmaa. 

Erityisopettajamme Teija oli lupautunut päivään mukaan omien erityisten taikatehtäviensä kanssa.
Ensimmäisen tunnin aiheena olikin erkkaopen taikasanelu, jossa sanat kirjoitettiin hassusti aloittamalla numerosta 11. Sanat olivat aiheeltaan tietysti pottermaisia. Oma nimi kirjoitettiin lappuun takaperin. Lisäksi Teijalla oli mukanaan taikapallo, josta paljastui oppilaille onnistuneen sanelun jälkeen TOUKKIA maisteltavaksi.




Taikasanelun jälkeen puolet luokasta lähti Sarin taikuus-tunnille. Siellä opittiin, että "mitä silmät ei nää, sen tabletti ilmentää....".


Olin tehnyt Potter-kuviin lisätyn todellisuuden avulla erilaisia videoita, jotka pomppasivat kuvista esiin, kun oppilaat tableteilla niitä tutkivat. Viikon opiskeltavat aiheet olivat olleet vokaalit ja yhdyssanat, joten ne asiat oli upotettu tähän kokonaisuuteen. Oppilaiden piti kirjoittaa jokaisesta piilotetusta videosta seuraavat asiat: Mitä kuvassa tapahtuu(verbi)? Millainen kuvassa näkyvä asia/olento on(adjektiivi)? Keksi yhdyssana, joka sopii piilotettuun videoon. Ympyröi keksimästäsi yhdyssanasta vokaalit.



                  
                     
Sillä aikaa Teijalla oli puolet luokassa tekemässä salapoliisi-tehtävää. Siinä piti huomata Potter-tekstissä olevat virheet ja korjata ne oikein. Tehtävien jälkeen vaihdettiin ryhmät toisinpäin.



Seuraavalla Sarin tunnilla oli numerologiaa. Siinä pitikin olla melko tarkkana, sillä numerologia on yksi Tylypahkan vaikeimpia oppiaineita. 



Lopulta kaikki onnistuivat oikein mallikkaasti ratkaisemaa numerologian arvoitukset ja pääsimme huispaamaan. 



Seuraava päivä alkoi SILMÄILY-tunnilla. Oppilaat saivat omat "silmät", joilla silmäily onnistui oikein mallikkaasti ja kaikki kirjaan piilotetut tehtävät löytyivät. 









Työkokeilijamme Milja otti viimeisenä Potter-päivänä Teija- open paikan velhoilussa.
Yhteistyössä on voimaa💪
Vuorossa olikin taikaliemi-tunti. Eräs Velhokoulun oppilas on sangen taitava taikaliemien valmistaja. Hän lupautuikin ohjaamaan taikaliemi-tunnin ja voi miten upeaa Slime-limaa saimme aikaan vain kahdesta aineesta : vehnäjauhosta ja vedestä. Suurkiitos Elkku-velholle tästä oppitunnista. Välillä velhot olivat varsin malttamattomia, kun Elkun ohjeita tarvittiin niin paljon. 





                                      


                    Sitten pääsimmekin kotitaloudessa tekemään Nimbus 2000-luutia, kurpitsoja, tupakummituksia ja sieppejä. Leivoimme myös Hämäkäk- muffinsseja🕷 





Velhokoulu päättyi herkuttelutuntiin, jonka päätteeksi jokainen sai oman suklaisen siepin.

Olipahan melkoinen projekti! Mahtava jakso näin opettajan näkökulmastakin, vaikka monenlaista ylimääräistä työtä se teettikin. Jatkotyöstämme kirjaa nyt erilaisin kirja-arvostelun keinoin. Teemme kirjatrailereita ja erilaisilla menetelmillä kirja-arvosteluja.

"Voi kun jatkettaisiin tätä vielä", totesivat oppilaani. No sen verran jatketaan, että useat oppilaat ovat jo varanneet seuraavan Potter-sarjan kirjan ja lukevat sitä kotonaan. 
Lukuinto ja kiinnostus fantasiaan on herätetty!

Myllykankaan koulun 3-4 luokan oppilaat viettivät mahtavan Potter-jakson ja suosittelevat muillekin kirjaa Harry Potter ja Viisasten kivi!


Love First,
then Teach💜
Sari 


1 kommentti:

  1. Loistavaa ❤ ihania ideoita, joilla lapset saa inostumaan monista asioista.

    VastaaPoista