sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kesäsanat osa 2.

Meillä spinneri- sanaleikit olivat suuri hitti! Mites teillä? Kokeilitteko? Aika moni toi kotoaan omat spinnerinsä, mutta olin ostanut muutamia varalle luokkaan ja osa käytti myös virtuaalista spinneri-versiota. Työkokeilijani Milja ihmetteli, kuinka vilkkaat pojatkin hiljenivät kirjoittamaan hyvin keskittyneesti. Melkoinen taika oli siis tuolla laitteella!



Spinneri-harjoitukset löytyvät edellisestä postauksesta!

Samoja sanoja selvitettiin sitten Peppu irti penkistä- meiningillä!

Edellisenä päivänä oli poikajoukosta Miljan mukaan lähtenyt huomattavasti enemmän ääntä 😅Silloin nimittäin opettaja oli yhtäkkiä lähtenyt päivän varoitusajalla Ylelle kertomaan toiminnallisesta oppimisesta ja sen myönteisistä vaikutuksista koulussa. Olipa se hieno visiitti! Muutaman kuvankin sain sieltä muistoksi. 





Jos tuo pätkä kiinnostaa katsoa, se löytyy vielä täältä:

http://areena.yle.fi/1-4200173


Lupailin lisää harjoituksia samojen sanojen ympärille. Tässäpä näitä meidän ensi viikon juttuja.
Sanat alkavat jo olla varsin tuttuja. Neljän leikin verran niillä viime viikolla leikittiin. Ulkona ja sisällä, spinnerillä ja juosten. Ensi viikolla juoksemme haavin kanssa niityllä, joten kynätöitä nyt kesäsanoilla. Ensimmäinen harjoitus on kesäsana- boggle. Tiedättehän bogglen periaatteen? Siinä sanoja etsitään niin, että kirjaimien täytyy osua toisiinsa jostain nurkasta. Voi siis liikkua ylös alas ja sivuille, kunhan kirjaimet koskevat toisiinsa.



Toinen harjoitus on kesäsana-ristikko (ratkaisuineen). Sen saat tulostettua tästä:

Elokuun kirjoituskalenterikin on jo vihkossa ja ensimmäiset jutut kirjoitettu. Tässä sinullekin siitä tulostettava versio:

Olisi tosi kiva kuulla, oletteko te näitä blogin tai kirjan muita harjoituksia kokeilleet ja kuinka ne teillä sujuivat. 
Vielä, jos haluat saada lapset liikkeelle pulpetista voit laittaa heidät keräilemään kavereiden nimiä kolmasluokkalaisten kolmosiin ja nelosluokkalaisten nelosiin (muokattavissa jokaiselle luokka-asteelle). Tämän tein jo viime vuonna ja nyt vain vähän fiksasin sitä. Klikkaamalla kuvaa, saat aina tulostettavan version auki, kun nämä ovat vaan näitä kännykällä näytöstä räpsäistyjä kuvia.




Sain kirjan tiimoilta myös hienoja uutisia! Siitä otetaan jo toinen painos! 
Kirjaan liittyvät koulutukset lähtevät liikkeelle ensi viikolla, joten voi olla, että bloggailutahti hieman hidastuu lisääntyvien kiireiden myötä. Mutta kyllä täältä taas on vinkkivitosia tulossa säännöllisin väliajoin...

Love first,
then Teach 💜
Sari



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Koulu alkaa!

Kesäsanat osa 1.

Ensimmäiset koulupäivät ovat aina sellaista hakemista puolin ja toisin. Tutustumme toisiimme ja luokkamme tapoihin ja jos sää on kaunis, vietämme varmasti paljon aikaa ulkona. 
Loman aikana rustasin muutamia juttuja valmiiksi, jotta töiden alku sujuisi mahdollisimman "kivuttomasti".
Koulun aloituksessakin suosin paljon toiminnallisuutta, ulkoilua ja metsäilyä. Aina ja kaikilla opettajilla näihin ei kuitenkaan ole mahdollisuutta. Esimerkiksi sateen sattuessa, on keksittävä mukavaa puuhaa sisälle. 
Rakensin ensimmäisen viikon teeman kesäsanojen ympärille. Tehtäviä on yhteensä yhdeksän. Näistä kolme on spinneri-teemalla. 

Spinneri! Tuo ihana ( ja joidenkin mielestä kamala) kapistus. Spinneristä olen lukenut monenlaista artikkelia. Joku lapsi on tunkenut sen suuhunsa ja nielaissut joitain osia, joku saanut peukaloonsa vamman "viritettyään" kapistusta hieman... Toisaalta olen myös kuullut, että sitä on käytetty menestyksekkäästi rauhattomien lapsien levottomuuden poistajana ja valjastettu näin ollen myös koulumaailman käyttöön. Eli ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin.
 Sorruin siis myös muutaman luokkaani ostamaan. Näitä luokka-spinnereitä käytetään valvotusti ja järkevästi. Jotenkin sellainen liika varjeleminenkin nykymaailmassa on hysteeristä. Ei sitä ja ei tätä😅 Miten me 70-luvun lapset selvittiinkään hengissä, kun kieltoja ei juurikaan ollut? Maalaisjärki käteen näissäkin asioissa.


Spinnerin käytöstä voidaan siis olla montaa mieltä, mutta faktahan on, että se on tämän hetken hittituote (jos lukijoissa sattuu olemaan joku, joka ei ole tähän tuotteeseen törmännyt, niin kyseessä on siis sormihyrrä). Pinterestistä löytyy monia eri spinneri-harjoituksia, mutta ei vielä kovin paljoa suomenkielisiä. Niinpä koostin ison paketin sinunkin käyttöösi. Tässä piisaa tekemistä monelle päivällä. Kaikki nämä jutut pystyy toteuttamaan myös ilman hyrrää, jos sellaista ei halua käyttää tai ei satu luokassa olemaan. 

 Aiheena spinneritehtävissä on kesäsanat (spinneriä voi käyttää tiimalasin tavoin myös mm. matematiikan laskujen tekemisessä ja jumppaliikkeissä). Tässä harjoituksessa ei tarvitse murehtia sitä, jos lasten kesälomapuuhat ovat olleet kovin erilaisia. Ei siis pääse  syntymään pahaa mieltä kenellekkään lomansa "vain kotona" viettäneelle. 
Teemme pari erilaista hyrräharjoitusta. Näitä voi tehdä myös pari/ryhmätehtävinä, jolloin hyrriä ei tarvita kaikille tai voi käyttää vaikka virtuaalista digital-spinneriä. Sellainen löytyy ainakin http://ffffidget.com/ sivustolta. AppStoressa ja Google -kaupassa on myös lukuisia ilmaisia digitaalisia versioita. Jopa Scratchistä löytyy sellaiseen mahdollisuus.
Tehtävässä voi hyvin käyttää myös jotain muuta ajastinta, perinteistä tai virtuaalista. Tai tehdä ilman minkäänlaista timeria.

 Ensimmäisessä harjoituksessa kirjoitetaan(yksin/pareittain/ryhmissä) omaan kesään sopivia sanoja spinnerin pyöriessä. Opettaja voi halutessaan muuttaa spinnerin pyörityskertoja sen mukaan, kuinka paljon haluaa antaa lapsille aikaa tehtävän suorittamiseen (ja tosiaan opettaja voi käyttää tässä screenillä virtuaalista ,yhteistä, spinneriä myös). Mikäli spinneriä pyöritetään turvallisesti alustalla (pyöriminen loppuu nopeampaa) , joutuu pyörityskertoja laittamaan lisää.



 Toisessa harjoituksessa korjaillaan opettajan tekemiä virheellisiä kesäsanoja. Lopuksi korjataan nekin sanat, joita ei ehditty spinnerin pyöriessä korjata.


Kolmannessa tehtävässä ei tarvita ajastimia eikä spinnereitä. Siinä kerätään koodaamalla sanat siinä järjestyksessä, kuin ne ovat kakkostehtävän sanalistalla. Laaditaan "keräysreitistä" koodirivi.
 Tämän voi muuttaa myös toiminnalliseksi sijoittamalla sanat lattialle "ruutuihin".


Samoilla sanoilla on kiva leikkiä myös digitaalista hirsipuu-leikkiä. Kirjoita edellisten harjoitusten kesäsanat tähän peliin ja peli ohjaa sinut sitten eteenpäin. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelmaan(loistava ohjelma myös esim. ruotsin/enkun sanojen kertaamiseen).

Seuraava tehtävä onkin sitten Peppu irti penkistä- kirjan oma toiminnallinen harjoitus, johon valitaan kesäsanalistalta niin monta sanaa, kuin ryhmiä luokasta muodostetaan. Suosittelen, että ryhmät ovat aika pieniä, ettei odottelua tule liikaa. Tarkemmat ohjeet tähän juoksuleikkiin löydät kirjan sivulta 12, leikin nimi on Kirjainleikki. Valitkaa tähän tehtävään sanat, joissa on yhtä monta kirjainta. Esim. kolme ryhmää ja heille sanat aurinko, hattara ja ukkonen (kaikissa 7 kirjainta, jos oppilaita on luokassa vähemmän kuin 21, saa loppuja kirjaimia etsiä koko ryhmän voimin).
Koska otan nyt ekalle viikolle tämän spinneri-jutun, niin teemme siihen liittyen myös naulakkomerkin. Voit tulostaa sellaisen myös luokallesi tästä: 

Vanhemmat saavat syksyn alkajaisiksi kotikirjeen kirjoitettavaksi opettajalle. Koska luokkaani tulee taas puolet uusia lapsia, on mukava kuulla vanhempien tarkempia terveisiä mm. lapsen kiinnostuksen kohteista, iloista ja suruista. 
Valmiin,ilman allekirjoitusta olevan kirjepohjan, voit tulostaa tästä:



Eikä tässä vielä kaikki😉
Seuraavassa postauksessa saat samoihin sanoihin liittyviä lisätehtäviä ja toimintaa! Lisäksi tulossa on uusi elokuun kirjoituskalenteri kaikille kalenteriani käyttäville.

Iloista ensimmäistä kouluviikkoa!

Love first,
then Teach💜
Sari


maanantai 31. heinäkuuta 2017

Peppu Irti Penkistä- kirja ilmestyy nyt! Julkaisupäivä on 1.8. 2017!

Nyt ollaan jännän äärellä! Kirjani on juuri saapunut painosta ja on valmiina sinua varten. Ehdit saamaan sen koulun alkuun mennessä itsellesi. Postitus aloitetaan yksityisille ennakkotilaajille tämän päivän aikana ja kouluille 7.8 alkaen.



 Kun minua pyydettiin ryhtymään tähän kirjoitusurakkaan, en ihan kunnolla tiennyt mihin olin pääni taas pistänyt. Kirjan tekeminen on loppujen lopuksi aika kovaa hommaa!
 Se ei menekään niin, että annat ideasi eteenpäin ja jotenkin niistä sitten kirja syntyy 😉
Jokaista tekstiä, ohjetta, kuvaa ja materiaalia on hiottu moneen kertaan; sanamuotoja ja lauserakenteita on käyty läpi kustannustoimittajan ja kielenhuoltajan kanssa, ohjeiden selkeyttä ja ymmärrettävyyttä on testattu edellämainittujen lisäksi kollegoilla, oppilailla ja ystävillä. Vaikka lähes kaikki pelit, leikit ja harjoitukset on testattu käytännössä oppilaiden kanssa monien vuosien aikana oppitunneilla, niiden julkaisukuntoon saattamisessa on kuitenkin omat haasteensa. Ohjeistuksen täytyy olla selkeää, ettei opettajan kiireessä tarvitsisi arvuutella, että mitenhän tätä peliä/leikkiä oikein leikitään. Toki uuteen peliin tutustumiseen ja ohjeiden läpikäymiseen kannattaa käyttää aikaa sen verran, että on itse aina varmasti selvillä säännöistä ja leikin kulusta.






Tässä esimerkkisivu kirjan harjoituksesta nimeltä PohBal-lautapeli. Leikin ohjeistuksen lisäksi siinä kerrotaan opetukselliset tavoitteet, tarvittavat materiaalit ja etukäteisjärjestelyt. Tunnin loppuun on opettajalle annettu mahdollisia kysymyksiä loppupohdintaa varten,sekä kerrottu mihin uuden OPS:in laaja-alaiseen osa-alueeseen harjoitus sopii. Leikin ohjeista löytyy myös tieto tarvittavista liitteistä (ovatko liitteet kirjan takana vai sähköisesti tulostettavissa).




Sähköisessä liitetiedostossa on ihanat värikkäät pelipohjat moneen harjoitukseen/leikkiin/peliin. Ne voi tulostaa A3-kokoisena.
Tarvittavan materiaalin halusin olevan edullista kierrätystavaraa tai mahdollisimman helposti itse tehtävissä tai kopioitavissa kirjan liitetiedostosta. 
Itse olen ollut ankarin arvostelija enkä ole päästänyt itseäni (enkä varmaan kustannustoimittajaani Sari-kaimaakaan) helpolla. 
Minulla oli muutamia ehdottomia "vaatimuksia" kirjan suhteen:
Halusin saada siihen mahdollisimman monta tekemääni pelilautaa- ja pohjaa ja paljon erilaista muuta tulostettavaa materiaalia; toiminta- ja tehtäväkortteja, onnenpyöriä, sanalappuja, toiminnallista matikkamateriaalia jne.

 Olisin halunnut kirjaan paljon myös valokuvia käytännön oppimistilanteista, havainnollistamaan leikkejä ja pelejä, mutta kustannusteknisistä syistä johtuen, se ei valitettavasti ollut mahdollista. 
Niinpä ohjeet on pyritty kirjoittamaan niin yksityiskohtaisen tarkasti, että jokainen ymmärtäisi harjoitusten kulun ilman kuviakin. Kirjan paksuus alkoi hipoa jo mahdottomia lukuja ja kaikki ylimääräinen oli karsittava, että saimme tämän suuren määrän ideoita kirjaan mukaan.
 Laitoimme kirjan nimeen aluksi ympäripyöreästi yli 150 ideaa...No, lopulta ideoiden määräksi muodostui 172! Luulen, että sieltä löytyy jokaiselle jotain sopivaa puuhaa tulevalle lukuvuodelle.


Toinen asia, josta pidin itsepintaisesti kiinni, oli värilliset  ja suuret pelilaudat. Oli mukava saada kirjaan jotain ihan uutta ja erilaista. Toteutimmekin nyt nämä upeat pelilauta-liitteet modernisti sähköisenä versiona. 


Nämä kaikki (ja paljon muuta) löytyvät kirjassa annetulta www-sivustolta tulostettavana versiona joko värillisenä tai mustavalkoisena. 

Näin ollen, jokainen opettaja voi halutessaan tulostaa ne värillisenä ja suurena, jolloin ne ovat motivoivan ja houkuttelevan näköiset. Kirjan ostaja saa web-osoitteen, josta kaikki suuret pelilaudat ja laajat korttipaketit löytyvät tulostettavina versioina. Esimerkiksi viikinkijaksoon sopiva viikinkipeli on kertakaikkiaan houkuttelevan näköinen visuaalisesti! 
Näitä sähköisenä toteutettuja suuria liitteitä ei ole kirjan liiteosiossa. Kirjan takana oleva oma tulostettava liiteosio (jossa on mm. lisää pelejä ja toimintakortteja) on myös melko muhkea. 

 Kaikki kirjan harjoitukset eivät ole liikuntaa lisääviä, vaan osassa harjoituksista toimitaan muulla tavoin. Käden taidoin, lautapelejä pelaillen, askarrellen jne. 
Pelikortteja ja noppia tarvitaan useassa leikissä/pelissä.
Yritin koota monipuolisen kokonaisuuden erilaisista toiminnallisista työtavoista, että niitä voisi toteuttaa myös, jos liikkuminen luokassa ja koulun alueella ei aina onnistu. Toki pääasiassa kirjan leikeissä touhutaan Peppu Irti Penkistä- meiningillä.

Myös Suomi-tehtäviä valittiin kirjaan useampia. Tehtävät ovat sellaisia, että ne sopivat Suomi 100- juhlavuoteen, mutta myöhemmin myös ympäristöopin kotimaa-jaksoon. Esimerkiksi Selviytymisseikkailussa menee kokonainen koulupäivä metsässä selviytymishaasteita tehden. Kirjassa ohjeistetaan myös päivän päätteeksi pitämään positiivinen "heimoneuvosto". 
Selviytymisseikkailussa kannattaa hyödyntää logoja ja muuta innostavaa rekvisiittaa.

 Koodaus ja Suomen kaupungit -on yhdistetty Aarrejahti-leikkiin ja digitaalisuus on mukana Suomi kuvakisassa. Oikein mukava ja  "suomalainen juttu" on myös Perinneleikki-peli, jossa sekä leikitään vanhoja suomalaisia leikkejä että opitaan asioita entisajan lasten elämästä. Myös kirjan Tulitikkulaatikko-mainonta sopii meneillään olevaan Suomen juhlavuoteen loistavasti!

Minä-laatikko toteutettiin luokassani viime vuonna, kun aloittelin Suomi-teemaa. Se on aivan mieletön paketti. Laatikko on kovatöinen, mutta todella informatiivinen ja monipuolinen kokonaisuus, jossa voi yhdistää mm. digitaalisuutta, perinteitä, käden taitoja ja musiikkia. Tässä pieni video oppilaani tekemästä Minä-laatikosta. Kaikki ohjeet, ideat ja vinkit tähän kokonaisuuteen löytyvät kirjasta yhteiskuntaopin osuudesta. Klikkaamalla kuvaa pääset katsomaan videon oppilaani tekemästä Minä-laatikon esittelystä.



Äidinkielen harjoituksissa vastaan tuli ongelma;  kuinka partikkelit/adverbit/taipumattomat sanat nykyään nimetään eri kouluissa ja eri luokka-asteilla. Nuoremmilla oppilailla puhutaan usein vielä partikkeleista, kun puhutaan taipumattomista sanoista. Adverbi-sana on uuden opsin mukaisesti käytössä jo isommilla, kun luokitellaan esim. sanaa "kauniisti" (ei siis enää partikkeli). Tähän kielelliseen kuvioon konsultoin tuttuja yläkoulun ja lukion äikän opeja, tätä pohdittiin myös kustannustoimittajan ja kielenhuoltajan kanssa. Tulin lopulta siihen tulokseen, että koska käytäntö on tässä vaiheessa vielä kovin kirjava, voin ihan hyvin käyttää partikkeli- sanaa jossain tilanteissa  ja siitä ei nyt suurempaa numeroa kannata tässä yhteydessä tehdä. Termistö selkiytynee lähivuosina. Suomen kielen sanaluokkiin on kirjassa vauhdikas SanaBoli-lautapeli, jossa on mielenkiintoisia toimintatehtäviä kielellisten haasteiden välissä.
Peikonpesä- leikissä kerrataan äidinkielen asioita, mutta leikkiä voi oikein hyvin soveltaa myös matematiikkaan.
Samoin sijamuotojen Kielioppi-kunkku on varmasti oppilaiden mieleen. Lisäksi äidinkieleen (kuten muihinkin oppiaineisiin) on lukuisia luokassa toteutettavia ns. nopeita toimintatuokioita, joita voi ripotella muun opetuksen lomaan.  
Uskonnon osuudessa oli myös omat haasteensa. Yritimme saada mukaan leikkejä, joissa käsitellään kaikkia pääuskontoja.  Suomen pitkäaikaisen kristillisen kulttuurin huomioiden myös pääsiäiseen liittyvää materiaalia löytyy yhden toimintapelin verran(kuva siitä pelistä näkyy osittain tämän postauksen ensimmäisessä värikuvassa vasemmassa ylänurkassa). Sen voi myös toteuttaa vaihtoehtoversiona ilman kristinusko-termistöä. Myös raamatturata-idea on helppo toteuttaa muidenkin pyhien kirjojen kanssa. 
Kuppijumalat pelissä opitaan maailman uskontojen pyhiä henkilöitä ja jumalia hauskan nopeusleikin avulla.

Ruotsin kieli tuli viime vuonna uutena oppiaineena 6.luokille. Siihen oli hyvin niukasti toiminnallista materiaalia tarjolla. Itse ainetta viime vuonna opettaneena, kokosin kaikki käyttämäni toiminnaliset leikkini ja tekemäni materiaalit yhteen kasaan ja ne on nyt siis kirjassa myös saatavilla. Oivallukset syntyivät usein luokkatilanteissa tai KOK-(käsi oven kahvalla) periaatteella, joten suurimmassa osassa ei kummoisia etukäteisjärjestelyjä tarvita ja niitä voi toteuttaa luokkahuoneissa "ulos" lähtemättä. Samoja leikkejä voi käyttää muidenkin kielten opetuksessa.





 Pelkästään kielenoppimiseen liittyviä toiminnallisia harjoituksia kirjassa on 36 kpl.
Historian harjoitukset olivat erään kollegani mukaan niin hauskoja, että hän halusi itse olla oppilaiden mukana pelaamassa, kun lähetin hänelle testiin näitä käyttämiäni harjoituksia. Kokeile vaikkapa Mayojen Pok-a -tok-pallopeliä. Yllätyt varmasti tämän tekemäni kouluversion haastavuudesta. Leikki ei ole kuitenkaan pelkkää hauskanpitoa, vaan siinä yhteydessä voidaan käydä läpi Mayojen oikeaa versiota tästä pelistä ja oppia asioita heidän ainutlaatuisesta elinympäristöstään ja kulttuuristaan.
Maya-kulttuurin läpikäymiseen saa upotettua monta mahtavaa projektia.
Matematiikan toiminnallisia harjoituksia minulla oli omissa arkistoissani varmasti pelkästään jo tuo 150 kpl. Siinä sitä olikin sitten karsimista, mitkä otetaan ja mitkä jätetään😅
Matematiikkaleikkejä/pelejä tuli kirjaan kuitenkin lopulta peräti 53 kpl!

Tässä vähän vihjeitä niistä:


Nyt kun kirja on valmis, olen siihen äärettömän tyytyväinen. Kirjaan liittyviä koulutuspyyntöjä on tullut paljon!  Seuraaville paikkakunnille olen jo sopinut tulevani ja muutamia muita vielä sovitellaan kalenteriin. 

Ti 15.8 Peppu Irti Penkistä 1/2 Veso Myllykankaan koulu, Alajärvi (täynnä)
Ti 29.8 Liikkuvan koulun työpaja-koulutus Vaasa, (tilauskoulutus, täynnä)
la 2.9 Peppu Irti Penkistä koko päivä Veso Karkkila (tilauskoulutus, täynnä)
*lokakuu Liikkuvan koulun työpaja, Kokkola , (tarkempi päivä ilmoitetaan myöhemmin)
*marraskuu Oulu , Peppu Irti Penkistä, päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin
*kevät 2018 Turku
*kevät 2018 Rovaniemi
*kevät 2018 Jyväskylä
* näitä vasta suunnitellaan ja paikka ja tarkempi aika selviää myöhemmin.

Koulutuksissa käymme läpi kirjan harjoituksia itse leikkien, mutta katsomme myös videomateriaalia luokkani toiminnallisista oppitunneista. 
Sään salliessa, osa harjoituksista toteutetaan ulkona.

Toivottavasti saat iloa kirjastani pitkäksi aikaa!

Minulta saa aina kysyä mitä tahansa kirjaan liittyvää. Jos kirjan leikissä on joku kohta, jota et ymmärrä tai johon haluat täsmennystä, voit lähettää viestiä, mesettää , soittaa tai laittaa sähköpostia. Nähdään koulutuksissa!

Love first, then teach💜
Sari

Ps. Kirjan voit tilata vip-hintaan tästä linkistä tai klikkaamalla oikeassa reunassa olevaa kirjan kannen kuvaa.

https://www.ps-kustannus.fi/kampanjat/6848.html

Pss. Muistathan, että näet uusimmat postaukseni tykkäämällä Toiminnallista elämää Facebook -sivusta, seuraamalla sivua tai ilmoittautumalla blogin tilajaaksi sähköpostitse kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi oikealla valikossa olevaan kirjoituskenttään.


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Iik ja ihanaa!! Luokkahuoneeni saa uutta ilmettä!



Lukeminen, sadutus, tarinoiminen ja kirjoitus, siinä ovat minun äidinkielen opetukseni tärkeimmät asiat!
 Viime vuonna tempaisimme "Lukemalla luokkaretkelle"-hankkeella, jonka avulla keräsimme rahat luokkaretkeä varten. Oppilaat innostuivat lukemaan valtavan määrän kirjoja. Olemme toteuttaneet myös satupassin, jonka avulla uppouduimme satujen maailmaan (siitä lisää myöhemmissä postauksissa). 


Tähän satumaiseen ajattelutapaan tylsän kalsea luokkahuone ei oikein sovi. Olen jo pitkään toivonut luokkaani satu/lukunurkkausta, joka houkuttelisi pötköttämään mukavan kirjan kanssa tai jossa voisimme yhteisiä satuhetkiä pitää. 
Löysin kivan verhomallin ulkomaiselta nettisivulta, jonka pohjalta lähdin satunurkkaani rakentamaan.
  Riika-ompelija tarttui haasteeseen ja ompeli minulle antamani mallin mukaiset ihanat verhot, josta poikani Santerin avustuksella ja mieheni sponsoroimilla puumateriaaleilla toteutettiin lukunurkkaus. Meneehän se kesäloma näinkin😊

Nurkkaus kaipasi kuitenkin pehmusteita ja tuoleja, joita yritin netissä huudella tyyliin "Onko kellään jäänyt ylimääräisiä säkkituoleja, joita voisi koululle lahjoittaa?" Ei ollut. Sitten vaan oli pakko ryhtyä itse tuumasta toimeen. Etsiskelin netistä mukavia ja helposti toteutettavia ommeltavia ja isoja tyynyviritelmiä, mutta suomenkielisiltä sivustoilta niitä aika huonosti löytyi. Yksi varteenotettava malli löytyi amerikkalaiselta DIY- askartelusivustolta. Taas toteutusvaiheessa apuuni tuli samainen Riika. Hän ompeli löytämäni amerikkalaisen ideakuvan pohjalta suomalaisen version tyynysysteemistä ja pyysin häntä kirjoittamaan siitä ohjeet kaikille muillekin jakoon. Riikan omat lapsetkin olivat halunneet heti samanlaiset pötköttelypaikat.

Ope koetestaa tyynypatjat ja Potterit 👌

Tulostettavat, tarkat ohjeet tyynypatjan toteutukseen kuvien kera löydät PDF:nä klikkaamalla kuvaa:

Eskari-opemme Kaijakin innostui heti kokeilemaan ja teki samanlaisen viritelmän vanhaan Marimekon verhoonsa.
Lopputulos oli oikein ihana!


 Eli mahdollisuudet ovat rajattomat tässä tyynypatja- versiossa. 
Nyt on mukava ottaa Harry Potterit tai Muumi-kirjat käteen ja heittäytyä lukemaan tyynyjen päälle.

(Jos kollegat haluavat nopeasti samanlaiset tyynyt, ottakaan Riikaan yhteyttä tai tekaiskaa tällainen itse.  Yksi mallityyny on nähtävillä ja "hiplattavana" Alajärvellä Kangaskulmassa)
Riika Herttola p. 050 5963518)


Love first,
 then Teach💜
Sari

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Puutarhakuulumisia

Lupailin ystävilleni tehdä myös yhden piha-ja puutarhapainotteisen postauksen ja nyt on sen aika.





 Ensin kuitenkin haluan sivuta viime päivien tapahtumia. 
Perhettämme kohtasi äärettömän suuri suru, kun koulukoiranakin seikkaillut rakas Siiri -koiramme kuoli äkillisesti vain 5 -vuotiaana.
Olo onkin ollut hyvin sekava ja surkea viimeiset päivät, eikä mistään hommasta ole oikein tullut mitään... Kuinka voikaan rakkaasta lemmikistä tulla niin tärkeä perheenjäsen?

Siiri kulki mukanani niin sisällä, puutarhassa, metsässä, automatkoilla kuin koulussakin. Oppilaat rakastivat Siiriä ja Siiri rakasti pyyteettömästi kaikkia. Erään oppilaan koirapelkokin saatiin talttumaan Siirin lempeyden avulla.

Jäljellä on nyt vain pohjaton kaipaus ja syvä suru.
Jokainen kolkka pihamaalla muistuttaa Siiristä. Sen luukätköistä, leikeistä, juomapaikoista, varjoisista lepopaikoista ja aurigossa köllöttelypaikoista. Puutarhassa käveleskeleminen onkin nyt tuskallista, kun se ennen oli vain ihanaa nautiskelua.


Puutarhani on suuri. Lasten kasvamisen myötä jalkapallokenttä myllättiin auki ja sain tehdä siihen unelmieni puutarhan. No, sitä se ei kyllä vielä ole, mutta pala palalta rakentuu. 











Kukkien lisäksi minulle on tärkeää tuottaa itse mahdollisimman paljon ruokaa. Suuren kukkapuutarhan lisäksi minulla on siis n.8 m pitkä kasvihuone, joka antaa valtavaa satoa. Tänä vuonna siellä kasvaa tomaattia (kirsikka- pensas- ja runkotomaattia), kurkkua, paprikaa, ananaskirsikkaa, purjosipulia, kesäkurpitsaa, kuukausimansikkaa, porkkanaa ja muhkeita viinirypäleitä.

Ulkona kasvimaalla puolestaan on suuret valkosipuliviljelmät, punajuurta, porkkanaa, mangoldia, lehti - ja palmukaalta, parsa- ja keräkaalta, lehtisalaattia, mansikkaa, pensasmustikkaa, vihreää, punaista, mustaa - ja valkoista herukkaa, raparperia, salviaa, lipstikkaa ja mitähän kaikkea muuta.



Kotitaloustunneilla olen ollut oppilaideni kanssa monta kertaa täällä kotona keräämässä satoa, hilloamassa, tekemässä mehuja, kakkuja, lettuja ja säilykkeitä. Siiri-koira hääräsi tietysti innolla lasten mukana ja oppilaat kilpailivat siitä, kenen vuoro oli milloinkin päästä "tauolle" Siirin kanssa peuhaamaan.
Tänä syksynä on tarkoitus tulla oppilaiden kanssa taas puutarhaan ja keittiööni touhuamaan. Kotitalous on ollut suosituin valinnaisaine meidän koulussa. Ehkä siihen vaikuttaa osaltaan myös se jännitys, joka liittyy siihen, että päästään usein open kotiin puuhailemaan.
Olemme tehneet myös itse mehua herukan lehdistä.

Minulle oppilaiden kotiintuominen ei koskaan ole ollut rasite eikä liikaa työllistävä asia. Kaikille opettajille ja kouluille eivät toki tällaiset menetelmät sovi. Suuresta kaupunkikoulusta ei ihan heti tällaiseen voi ryhtyä. Ja ovat nämä vähän sellaisia persoonakysymyksiäkin. 

Opetuksellisesti on mitä hienointa, kun oppilaat näkevät käytännön tasolla, miten ruoka kasvaa ja miten satoa voi hyödyntää lukuisilla eri tavoilla. Pakastaen, kuivaten, säilöen, höyrystäen, uuttaen ja tietysti hilloten. Näitä juttuja täällä lasten kanssa kokeillaan. Olemme myös hyödyntäneet villiyrttejä.

 Poikani ylioppilasjuhlissa kukkaruukuksi päätyi osa ananaksesta ja osasta tuli myös hedelmäsalaatin koriste.




Lopuksi vielä hetki Siiristä 💗Kipeää teki tätä postausta varten kaivella valokuvia Siiristä, mutta osaltaan auttaa ehkä surutyön tekemisessä. Tässä Siiri vielä muutaman kuvan verran koulutöissä. Joutui terkkarin tarkastukseenkin kerran 😍




Kaipauksella rakasta perheenjäsentämme Siiriä muistellen ja suuresti kiittäen avusta koulutyössä ja uskollisesta ystävyydestä💔